sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Askarteluvuoren ATC vaihto # 6

Pitkästä pitkästä aikaa kerkesin/muistin osallistua ja nyt vasta päivittää ATC-juttuja. Osallistuin siis askarteluvuoren haasteen #6, jossa tuli tehdä korttiperhe. Reissujen takia en ole muistanut käydä blogia päivittämässä edes silloin kun olen ollut kotona, mutta NYT sen teen (hieman korvia luimistellen näin pitkän ajan jälkeen). Tällainen minun korttiperheestä tuli:

Tässä perheessä yhdistäviä tekijöitä oli aika monta, jotka huomasin jälkeenpäin. Esimerkiksi jokaisella perheenjäsenellä on eri kulkuneuvo, erit värit ja eri kansallisuus. Myös lisäksi tehtävän annon totinen äiti, hymyilevä isä, hevonen ja poika, tyttö ja auto. Että sillälailla tällä kertaa.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Leila-mumman keijut

Tänään päivittelen vielä toisen haasteen osalta blogia (kortti on roikkunut jo liian kauan pöydällä muistuttamassa päivitystä). Eli Leila-mumma pisti haasteen, jossa piti inspiroitua keijusta tai merenneidosta. No minähän valitsi pitkän pyörittelyn jälkeen keijun, joka on hieman modernimpi, sillä sehän on oikea fashion fairy!

Askarteluvuoren ATC-vaihto #3

Askarteluvuoren ATC-vaihdon aiheina oli tällä kertaa eläin ja ihastuminen/rakastuminen. Kumpaakin aihetta tein yhden kortin.

Pidän todella paljon mehiläiskuningattaresta ja toivottavasti myös uusi omistajakin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Askarteluvuoren haaste #2

Minua jäi harmittamaan, etten kerinnyt osallistua askarteluvuoren ensimmäiseen haasteeseen mutta onneksi olin hereillä toisessa haasteessa. Tavoitteena tehdä kaksi korttia, yksi atc aiheena "mies ja nainen" ja sen kaveriksi vapaalla aiheella mini atc! Tämmöiset niistä sitten tuli. Tietenkin halusin minin jatkavan normaalin tarinaa 'kuinkas sitten kävikään'-tyylillä. :D


Jostain syystä tietokone ei antanut minun laittaa tiedostoista kuvaa tähän, niin jouduin turvautumaan puhelimeen. Onneksi eilen ennen postittamista otin vielä kuvan korteista. Tänään ne matkaavat jo uudelle omistajalle.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Enkulin musiikkihaaste ja Sinellin kuukauden korttikisa

Huhtikuu on edennyt puoleen väliin jo. Enkulilla on ihana musiikkihaaste huhtikuulle. Siinä inspiraationa toimi Laura Närhen versio laulusta "Hetken tie on kevyt". Ajattelin lähestyä aihetta kevyellä lyijykynä ja värikynä yhdistelmällä. Toteutus ei vastannut pääni sisällä pyörinyttä ideaa, mutta näillä mennään.

Toisena työnä tein Sinellin blogissa olevaan kuukauden korttikisaan, jossa aiheena bingo. Siinä piti valita bingorivinsä ja minuun kolahti sanat pitsi-vihreä-lammas. Taustalla on pitsikuviota vaapaalla kädellä piirrettynä ja vihreän ja lampaan kyllä hoksaa.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kotilaiskan haaste & vaihto kierrätysmateriaaleista

Tänään sain inpiraatiota jostain päivitellä blogia ja tehdä elämäni toisen ATC-kortin, jolla osallistun kotilaiskan haasteeseen kierrätysmateriaaleista 4/2013.

"Kevättulvien seppel päässä
nyt se herää, varokaa!"

Haasteeseen kuulu, että korttiin käytettäisiin muutakin kuin kierrätettyä paperia. Tähän korttiin pohja on tehty kartongin päälle liimatusta legginssien palasesta. Naikkonen on vanhasta lehdestä ja kukat ovat leikattu pahvin palasesta, joita roikkuu kun ostaa uuden vaatteen. Takana näkyvät musta viivat yrittävät kuvastaa tulvavettä ja puita.

Pääsiäisaskartelua

Uups. Olin jälleen kerran niin tohkeissani pääsiäisen tulosta, että unohdin ihan päivitellä tätäkin. Tietenkin askartelin pääsiäiskoristeita mutta suuressa tyhmyydessäni valokuvasin niitä vain puhelimella enkä oikealla kameralla. Joten pahoittelen, jos kuvat näyttävät huonoilta tietokoneen näytöllä. :(
Viikko ennen palmusunnuntaita aloin jo haaveilemaan pääsiäissisustuksesta ja tietenkin pupuista! Munapuput olikin vaikea tehdä, sillä ne kaatuili ja liima, jota käytin oli ihan surkeaa ja jouduin puoli tuntia odottelemaan, että muna ja korva tarttuisi toisiinsa. Ihan suloisia lopuksi niistä tuli.
Lopuksi palmusunnuntaina siskot ja vanhemmat tulivat kylään ja tehtiin jälleen yhdessä virpomisvitsoja - ihan niin kuin lapsenakin!! Oli kivaa! :D









sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen ATC

Eilen tein ihan elämäni ensimmäisen ATC-kortin, jolla osallistun Manumiinan haasteeseen. Aiheena matkailu ja tämmöinen siitä sitten tuli.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Talven 2013 tuotokset

On hirveän turhauttaa hoksata, että vuosien varrella kaikki kortit ja taideteokset, jotka olen tehnyt, on tietenkin annettu pois ja enkä ole älynnyt kuvata niitä. Syytän siitä vain itseäni. NO vaistaisuudessa yritän muistaa kuvata niitä ja nythän kuvaamiselle on syykin. Mukava olisi katsella vanhoja kortteja ja muistella, että tuommoinenkin tekniikka on olemassa ja tuota ideaa voisi vielä jalostaa.
Tältä vuodelta olen kuvannut kaksi askarteluhetkeä.
Ystävänpäiväksi tein tietenkin kortit ystävilleni ja luettuani uusinta Ihana-lehteä, tein sen ohjeen mukaisesti pieniksi lahjoiksi kukkatikkarit. Helppoja ja makoisia! Sitten pitikin askarrella pussi, johon kortin ja tikkarit sai. Aikani surffailtua netissä löysin suloisen kettupaperilahjakassin, mutta minulla ei ollut punaista kartonkia tarpeeksi, niin päätinkin tehdä modernin ketun ylijäämätapetista. Ja täytyy sanoa, tästä ketusta tuli aika suloinen näinkin vaikka huono kuva, näin jälkikäteen ajateltuna, tuli otettua. Siinä ei näy ketun häntää.
Tämän kortin tein ristiäislahjan kaveriksi tyttövauvalle. Olen vasta tutustunut stitching-tekniikaan, mutta olen jo ihan koukussa siihen. Pitää vain hieman pienentää neulaa ja ehkä löytää paksumpaa lankaa, jotta reiät eivät näkyisin niin hyvin. Aina pitää kuitenkin kokeilla uusia tekniikoita.

Hei.
Olen Ulla. Minulla ei ole kokemusta blogin kirjoittamisesta, mutta askartelusta enemmänkin. Tässä blogissa esittelen enimäkseen paperiaskartelua mutta myös kaikkea muutakin mitä käteni kerkeävät tekemään. Olen ajatellut blogin perustamista pitkään, mutta se on syystä tai toisesta jäänyt aina tekemättä. Tykkään tehdä tavallisia onnittelukortteja, joita tulette paljon näkemään, mutta aion myös aloittaa kauan haaveilemani ATC-harrastuksen. Toisaalta, jos innostun niin saatan runoilla elämästänikin tähän. Ei muuta kuin aloitetaan.